Hajanaisia kuulumisia.

Tänään mamma kirjoittaa pätkän. Pätkän vain, koska etukäteen ei koskaan tiedä, mitä todella tulee kirjoittaneeksi. Viimeiseen vuoteen on mahtunut niin paljon asioita, että mamma voisi kirjoittaa niistä vaikka kirjan (ei hätää, sitä en tee). Viime syksynä mammaan iski kesto-oksennustauti, joka vei mamman tippaletkun jatkoksi osastolle. Syy oli (ei niinkään yllättäen) Vitonen, samaa merkkiä kuin Ykkönen, Kakkonen ja Kolmonen. Voi Nelosraukkaa! 

Toinen mullistus mamman elämässä on piparkakkutalounelman muuttuminen pieneksi punaiseksi tönöksi ja raparperimaaksi pienessä kyläyhteisössä. Pitkään sitä tönöä etsittiinkin, mutta se kannatti. Parempaa ei voisi olla. Mamma muutti poppoonsa kanssa sinä viikonloppuna, jolloin 3/4 palleroista oli vesirokossa. Seuraavana tiistaina paistettiin munkkeja ekaa kertaa ikinä. Omassa kodissa. Tai pankin. 

Oma pihakin on, ja se se vasta jännittävä onkin. Mamman kasvintuntemus on enintäänkin heikkoa, muusta puutarhan hoidosta puhumattakaan. Kukkapenkkeistä mamma kitki pois voikukat, koska muista ei voinut olla varma onko kyseessä istutettu kasvi vai rikkaruoho. Kesällä kukkapenkissä kasvoi nätisti rivissä 5kpl maitohorsmia. Ensi keväänä mamma kitkee ne pois. 

Mamma on jatkanut harrastustaan. Koulunpenkki on kulunut jääräpäisellä tarmokkuudella enempi vähempi koko ajan, vaikka sinä aikana onkin maailmaan putkahtanut sekä Nelonen että Vitonen. Useat kanssaihmiset pitävät mammaa kahjona. Mutta ei. Vaikka piipaa-autolla mamma onkin hoitoon kiidätetty pariinkin otteeseen, osoitteena ei ole ollut Kellokoski ja syynäkin yllätyksellisesti migreeni. Kaikki kunnia mamman opintojen etenemisestä menee kuitenkin mamman taustajoukoille, mamma on ollut vain se suorittava osapuoli, taustajoukot mahdollistava osapuoli, joka on tehnyt kaiken työn eli kaitsenut mamman nyyttejä.

Nyt alkaa mamman pää lyödä taas sen verran tyhjää että parempi lopettaa. Ei tarvitse soittaa ambulanssia, vaan mennä nukkumaan.