Hetkinen. Mamma on tainnut olla jossain ihan muualla pitkän aikaa, sillä plokituksen tekstinkirjoitusikkuna on muuttunut huomattavasti. Sitä kun ei meinaa nähdä ilman että ryhtyy tekstiä luomaan. Nyt kuitenkin tässä yömyöhän pannukakkua paistellessa ja Ukkelia kotiin odotellessa saattaisi olla sopiva sauma. Ajatusta kyllä on, ihan muille asti jakaa, niin että jakoon sitten vain, sen mitä suosiolla ehtii ja järki juoksee (pakoon).
Mamman kevät on ollut himpun verran kiireinen. Kiitos kysymästä, hyvin on mennyt, ainakin yleensä. Mitä nyt koti kaaoksessa, Nelonen melko kovaääninen, Kolmonen rasittavassa uhmaiässä, Kakkosen korvat varmaan lainassa jossain ja pikkuvanha Ykkönen pätemässä asiaan kuin asiaan (ja juu, Ukkelilla vaihteeksi kiireisempi jakso töissä..). Mutta noin niinkuin yleisarvosana hyvinkin positiivinen.
Tässä talven aikana sattui eräs kamala tapaus, nimittäin mamman kohtuukiltti vakiotiskari sanoi itsensä irti. Ja ei, se ei ollut Ukkeli, vaan se valkoinen, ihan tavallinen, Citymarketin huokein tiskikone. Se sinänsä ei ollut yllättävää, käyttöaste kun oli ihan kiitettävä. Varsinaisesti se ei edes hajonnut. Siis mennyt rikkirikki. Se vaan ei aina toiminut silloin kun olisi tarvinnut. Niin tuli Eno kakkosen vinkkaamana meille erimaata puhuva Elämä on hyvä - tiskikone, jonka ulkonäkö huokuu arvokkuutta. Rosteria, tiedättehän. Kauheinta tässä asiassa ei kuitenkaan ole se, että tiskikone piti vaihtaa. Ei. Vaan se, että uuden tiskikoneen lusikkakoriin lusikoita asetellessa kuperat puolet eivät enää osoita kaikki samaan ilmansuuntaan, vaan kuka minnekin. Järkyttävää! Mamman muumimukikokoelman korvatkin osoittavat kaapissa kaakkoon. Jok'ikinen. Tarkista vaikka.
Noniin. nyt pätkäsi ajatus kuin kananlento ja pahemman kerran. Ehkä kirjoitan ensikerralla jotain mielenkiintoisemmasta aiheesta kuin tiskikone. Ehkä saan laitettua mukaan jopa kuvan. Ehkä en. Mitään en lupaa. Vain sen että palaan vielä. Toivottavasti.
