Mamma joutui tuossa hiljattain kinkkiseen tilanteeseen. Mamma nimittäin seisoi pitkässä jonossa, joka kiemurteli väkijoukon keskellä. Jono sinänsä ei ollut kinkkinen, eikä mammalla ollut mitään väkijoukkoakaan vastaan. Mamma joutui eettisen valinnan eteen: tuleeko edessä jonottavalle henkilölle kertoa, mikäli hänen takaansa kulkee kainalokepin kokoluokkaa edustava poikalapsi ja pyyhkäisee epähuomiossa jäätelötuuttinsa hänen takamukseensa (niin että se kyllä näkyy pitkälle). Vaikka jono oli pitkä, tiemme erkanivat ennen kuin mamma sai suunsa auki..
Mamma on käynyt keskustelua jälkikasvunsa kanssa siitä mitä ruoalle tapahtuu sen jälkeen kun se on laitettu suuhun. On ehkä väärin kertoa lapsilleen vatsalaukun pilkkovan ruokaa, sillä havaintojen perusteella kuuden tunnin vatsalaukussaolon jälkeen esim. spaghetti ei ole suinkaan parin millin pätkiksi pilkottuina, vaan paksuudeltaan ohentuneet puoleen. Kakkonen on kylläkin sitä mieltä, että kun nielaisee, ruoka menee käsilaukkuun...
Ykkönen ja kakkonen ovat aurinkoisten päivien saatossa saaneet väriä hipiälleen. Rusketuksesta ei kuitenkaan täällä puhuta, vaan, Ykkönen ja Kakkonen tuumaavat yhdessä auringon vähän maalanneen naamaa, mahaa ja käsivartta ruskealla, hiuksia vaalealla. Tätien ja enojen opit ovat menneet perille. Näitä sanoja naputellessa mamman tyttäret kipittävät auringon paahtamalle parvekkeelle mahat vesihanan alla kasteltuina ottamaan aurinkoa. Aurinko kun maalaa parhaiten märälle iholle.
